Hämeenlinnan kaupunginpuisto eli Parkki on Hämeenlinnan Puistonmäen kaupunginosassa Vanajaveden rannalla sijaitseva puisto. Se on osa Hämeenlinnan kansallista kaupunkipuistoa. Pinta-alaltaan 18 hehtaarin suuruinen puisto rakennettiin 1850- ja 1860-luvuilla aikaisemmin Pyövelinmäkenä tunnetulle mäelle. Merkittävä vaikuttaja Kaupunginpuiston rakentamisessa oli tuolloinen kuvernööri Rehbinder. Hämeenlinnan kaupunginpuistossa sijaitsee useita huvimajoja, laivalaituri, laululava, Hämeenlinnan kesäteatteri sekä keinotekoiset linnanrauniot. Puiston laululavalla järjestetään vuosittain maksuton Ämyrock-puistokonsertti. Puiston läheisyydessä, Tampereentien toisella puolella, sijaitsee lisäksi Larin-Kyöstin syntymäkodin muistomerkki.
Tietoa kohteesta
Hämeenlinnan Kaupunginpuisto, jonka rakennustyöt aloitettiin 1840-luvulla, on varhaisimpia Bürgerpark-tyyppisiä, kaupunkilaisia varten perustettuja puistoja maassamme. Hämeenlinnan Kaupunginpuisto eli Parkki sijaitsee kaupungin tuntumassa, Hämeen linnaan liittyvässä Vanajaveden rantamaisemassa. Englantilaisen puistoideaalin hengessä toteutetussa puistossa on terasseja, vapaamuotoisesti kulkevia käytäviä, kaksi puistopaviljonkia, laululava, ravintolakatos, kivimuureja sekä romanttisena lisänä kiviharkoista ladottu tekoraunio. Myöhempiä lisäyksiä on puistoon on siirretty ns. Larin Kyöstin talo ja kesäteatteri. Puiston monipuoliseen ja hyväkuntoiseen puulajistoon kuuluvat mm. tammi, vaahtera, saarni, vuorijalava, metsä- ja puistolehmus, liuskaharmaaleppä, palsamipoppeli ja hopeapaju. Puiston jyrkiltä rinteiltä on näköala linnaan ja Vanajaveden yli Aulangon rannoille ja puistoon. Hämeenlinnan Kaupunkipuisto on osa Vanajaveden laakson ja Aulangon valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ja osa ensimmäistä Suomeen perustettua kansallista kaupunkipuistoa.