Tietoa kohteesta
Hämeenlinnan tori on tyypillinen ruutukaavakaupungin aukio, jonka ympärille kaupungin kirkko sekä tärkeimmät julkishallinnon ja liike-elämän rakennukset ovat keskittyneet. Kaupungin ruutukaava-alueen länsireunalla, historiallisen Turuntien päätteeksi muodostuneen Pikkutorin ympärillä on säilynyt edustavia esimerkkejä 1830-luvun puukaupungista. Kaupungin ytimen muodostava tori on peräisin 1700-luvun lopun kustavilaisesta ruutuasemakaavasta, joka laadittiin linnan pohjoispuolelta nykyiselle paikalleen siirrettävää kaupunkia varten. Merkittävät julkisen hallinon rakennukset torin laidalla ovat lääninhallituksen talo ja raatihuone. Torin itälaidalla oleva uusklassillinen pyörökirkko, pienoispantheon, oli jo oman aikansa erikoisuus. Korkea kellotorni vuodelta 1837 kirkon itäpäässä on intendenttikonttorin suunnittelema. Kirkko menetti alkuperäisen muotonsa ja sisustuksensa 1890-luvun alussa tehdyssä laajennuksessa. Kirkon sisätilojen nykyasu on peräisin 1960-luvun alusta. Kirkon ja torin välissä sijaitsee arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Kirkkopuisto paviljonkirakennuksineen. Lääninhallituksen kolmikerroksiseen empiretyyliseen kivitaloon liittyy klassistinen porttirakennelma. Rakennus on Mikkelin lääninhallituksen ohella ainoa empirekauden lääninresidenssitalo. Molemmat ovat arkkitehti C. L. Engelin suunnittelemia. Lääninhallitusta vastapäätä torin etelälaidalla on uusrenessanssityylinen raatihuone. Lisäksi torin varrelle on 1900-luvun alkupuolella rakennettu pankkirakennuksia mm. Säästöpankki 1920 (ark. Oiva Kallio), Kansallis-Osake-Pankki 1914 (ark. Vilho Penttilä) ja asuin- ja liikerakennus 1951 (ark. Jaakko Tähtinen). Kahden korttelin päässä Kauppatorista länteen sijaitseva Pikkutori muodosti Turusta tulevan maantien päätepisteen. Torin keskellä Turuntien päätteenä on entinen venäläisen varuskunnan kirkko, joka on muutettu toimistotiloiksi. Torin muu rakennuskanta muodostuu empire-rakennuksista, joista edustavimpia on Hallitus- ja Saaristenkadun kulmauksessa sijaitseva puinen Puntilan talo.