Hahkialan kartano on Hämeenlinnan Hauholla sijaitseva historiallinen kartano, joka on kuulunut Ruotsin kruunulle, aatelistolle, suomalaiselle suuryritykselle ja taloussuvulle.
Tietoa kohteesta
Hahkialan kartano on yksi Hauhon merkittävimmistä suurtiloista laajoine viljelyksineen, puukujanteineen ja avarine aina Hauhon kirkolle saakka ulottuvine näkymineen. Kartanon talouskeskus on yksi modernin kartanosuunnittelun vaikuttavimmista esimerkeistä päärakennuksineen ja poikkeuksellisen hyvin säilyneine muoto- ja koristepuutarhoineen. Kartanon nykyinen rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1900-luvun alkuvuosilta. Arkkitehti Karl Lindahlin suunnitteleman Hahkialan kuutiomaisen päärakennuksen sileäksi rapattuja julkisivuja koristavat vain katonlappeiden barokkiaiheiset frontonit ja pienet kaarevalistaiset kattoikkunat sekä puiston puoleinen terassi parvekkeineen. Päärakennusta ympäröivät erittäin edustavat puistoistutukset. Puisto ja puutarha ovat vanhimmilta osin 1800-luvun alkupuolelta. Nykyinen puistosommittelu, joka terassien kautta laskeutuu kohti järvinäkymää, on puutarha-arkkitehti Paul Olssonin suunnittelema. Kartanoalueelta johtaa maantielle vanha koivukuja sekä lehmus- ja tammikujanne, jonka toisena päätteenä on Hauhon kirkko. Kartanoaluetta ympäröivä laaja kulttuurimaisema yhtyy Tuittulan kylän viljelyksiin.