Rakennusperintö

Lahden suurradioasema

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Lahden suurradioasema on lajissaan maan ensimmäinen ja sen radiomastot ja asemarakennukset kertovat maamme yleisradiotoiminnan vahvasta kehityksestä 1920-1930-luvulla. Kaupungin keskustan eteläpuolitse kulkevalla Salpausselän harjulla on kaksi 150 metriä korkeata teräsristikkomastoa, jotka sijaitsevat 310 metrin päässä toisistaan. Mastot, jotka ovat kannatelleet suurta T-antennia, hallitsevat hyppyrimäkien ohella Lahden kaupunkinäkymää ja muodostavat maamerkkinä yhden Lahden kaupungin tunnuskuvista. Mastojen välissä ovat suurasemarakennukset vuosilta 1928 ja 1935. Klassismia edustavista rakennuksista nuoremman arkkitehtuuri on niukempaa. Uudemmalla radioasemalla, missä on jäljellä runsaasti teknistä laitteistoa, toimii radio- ja tv-museo. Radioaseman rakennuskantaa on täydennetty ja uusittu 1930- ja 1940-luvuilla. Radiomäellä on myös kaupungininsinööri Kaarlo Tavastin 1909 suunnittelema vesisäiliö ja vuoden 1918 sodan aikaisia kaivantoja.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö