Rakennusperintö

Maikkulan reservikomppania

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Maikkulan reservikomppanian alue on tärkeä esimerkki maamme ensimmäisen asevelvollisen sotaväen (nk. Vanhan väen) reservijärjestelmän tarpeita palvelleesta valtion rakennustoiminnasta, jonka tulokset kuuluvat sotalaitoksen 1800-luvun loppupuolen rakennusperintöön. Valtaosa vuoden 1878 asevelvollisuuslain nojalla perustetuista reservin kasarmialueista on ehtinyt hävitä. Maikkulan reservikasarmi on yksi harvoista rakenteensa ja rakennuskantansa pääpiirtein säilyttäneistä alueista, joten sillä on erityistä historiallista todistusvoimaa laitoslajinsa edustajana. Maikkulan kasarmialueen rakennuksiin Oulujoen rantatörmällä kuuluu 300:lle miehelle suunnitellun miehistörakennuksen lisäksi upseeri- ja aliupseerirakennus, ulkohuone, muona- ja varusvarasto, alun perin avoin ruokailukatos, sauna, sairastupa, latriini, arestihuone ja ruutikellari. Entisen kasarmin rakennuskanta on yksityisessä asuinkäytössä.

Maikkulan reservikomppania

Maikkulan reservikomppanian alue Maikkulan kaupunginosassa Oulussa on yksi harvoista rakennuskantansa pääpiirteissään säilyttäneistä vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella rakennetuista reservikasarmeista Suomessa.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö