Tietoa kohteesta
Snappertunan kirkonkylän Raaseporinjoen laaksoa reunustavan kumpuilevan maiseman keskipisteenä oleva kirkko kuuluu maamme vanhimpiin ristikirkkoihin ja kirkonmäki pappiloineen on parhaiten säilyneitä kirkollisia ympäristöjä Suomessa. Snappertunan kirkonkylän maisema ja rakennuskanta on säilynyt poikkeuksellisen hyvin 1900-luvun alun asussa. Joen varressa Raaseporin linnasta yläjuoksulle päin oleva kirkonkylä on rakentunut usealle mäenkumpareelle, korkeimmalla kohdalla sijaitsevan 1680-luvulla rakennetun kappelikirkon ympärille. Kirkon ja tapulin lisäksi kirkonkylän rakennuskanta muodostuu pappilan 1800-luvun rakennuksista, laina- ja pitäjänmakasiineista, pitäjäntuvasta, pitäjän vanhimmasta kansakoulusta, vanhainkodista ja seurantalosta sekä kirkonkylän laidassa sijaitsevasta kotiseutumuseosta. Rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Korkeaseinäisessä empirelaudoitetussa ristikirkossa on suhteellisen loiva paanukatto. Kirkkosalissa on ristikeskuksessa välikattokupoli. Länsi- ja pohjoislehterin kaiteissa on Gustaf Graanin 1700-luvun alussa tekemät maalaukset, länsilehterissä apostolit ja pohjoislehterissä Neitsyt Marian kuvan vierelle sijoitetut puhtaan uskon esitaistelijat, tsekki Johan Hus ja firenzeläinen Savonarola sekä reformaattorit Luther ja Melanchthon. Ristiinnaulittua esittävä alttaritaulu on vuodelta 1841. 9-äänikertaiset urut ovat tallinnalaisen urkurakentaja Gustav Norrmanin tekemät 1884. Lounaissuomalaista tapulityyppiä edustava sipulikupolinen kellotapuli on rakennettu 1776 Fagervikin ruukin rakennusmestari Anders Takolanderin johdolla. Kirkonmäellä oleva makasiini on paikalla olleen vanhemman tapulin pohjakerros. Kirkkotarhan lounaiskulmassa on eversti Robert Montgomeryn rakennuttama hautakappeli vuodelta 1778.