Tietoa kohteesta
Dragsvikin kasarmialue on merkittävimpiä 1910-luvun kasarmialueitamme, missä venäläisten suunnittelijoiden alkuperäiset asemakaavalliset ja arkkitehtoniset tavoitteet ovat säilyneet hyvin. Venäjän koko keisarikuntaan ulottuneen sotilasrakennushankkeen osana syntyneen Dragsvikin kasarmialue koostuu lähes kolmestakymmenestä punatiilisestä, useimmiten kaksikerroksisesta tiilikasarmista. Ne on pääosin ryhmitelty kolmen rannan suuntaisen kadun varrelle. Kasarmit edustavat samaa venäläistä kasarmiarkkitehtuuria kuin esimerkiksi Riihimäen kasarmi ja Hennala Lahdessa. Ne ovat rappaamattomia ja hammasfriisein ja koristeellisin päädyin varustettuja. Rakennuskanta on pääosin alkuperäistä vastaavassa käytössä. Kasarmialueeseen liittyy siitä 1920-luvulla erotettu Tammiharjun sairaalan alue, jossa on parikymmentä 1910-1970-luvun rakennusta. Vanhimmat ovat entisiä tiilisiä kasarmirakennuksia. Kolmikerroksinen piirimielisairaalan päärakennus on arkkitehti Axel Mörnen 1920-luvun lopulla suunnittelemasta rakennusvaiheesta. Henkilökunnan asuntoja alueelle on rakennettu 1940- ja 1950-luvuilla. Sairaala on edelleen toiminnassa.