Tietoa kohteesta
Hankoniemi lähisaarineen on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ollut vuosisatojen ajan maan merenkululle ja puolustukselle strategisesti tärkeä alue. Suomenlahdelle pistävällä niemellä on sotahistoriallisia muistomerkkejä, linnoituksia ja puolustusjärjestelmiä 1790-luvulta, 1800-luvun alusta ja 1850-luvulta sekä 1910-luvulta. Viimeisimmän linnoitusvaiheen rakennelmat liittyvät neuvostoliittolaisten 1940-1941 vuokratukikohtaan ja suomalaisten vastaaviin puolustusjärjestelyihin. Gustavsvärnin, Gustav Adolfin ja Meijerfeltin saarilinnoitukset ovat osa ruotsalaista 1700-luvun lopun merilinnoitusketjua. Venäläiset ovat rakentaneet saarille 1800-luvun alussa ja 1850-luvulla linnoituslaitteita, jotka ovat Krimin sotaan 1854 liittyneiden räjäytysten jälkeen olleet harmaakiviraunioina. Parhaiten säilyneet linnoituslaitteet ovat Gustavsvärnissä, jossa 1700-luvun linnoitusraunion muurien sisäpuolella yhdessä puisen radiomajakan kanssa on myös betonista paikalla valettu majakka sylinterimäisine loistotorneineen. Mantereella oleva Harparskog-linja on puolestaan suomalaisten Neuvostoliitolla ollutta aluetta vastaan rakentama kantalinnoitettu pääpuolustuslinja ja se erottuu yhä hyvin maastossa. Linja kulkee niemen poikki Skogbyn sahalta Skogbyn entisen rautaruukin läheisyyteen ja rakentuu betonisista korsuista, konekivääripesäkkeistä, taisteluhaudoista ja kivisistä panssariesteistä.