Tietoa kohteesta
Kotkan Pyhälle Nikolaokselle omistettu, 1801 valmistunut ortodoksinen kirkko on venäläisen uusklassismin huomattavin esimerkki Suomessa ja ainoa Ruotsinsalmen linnoituskaupungista säilynyt rakennus. Laajan puistoalueen keskellä sijaitsevassa, pohjakaavaltaan latinalaisen ristin muotoisessa ortodoksisessa kirkossa on ikkunoilla varustettu keskikupoli. Pääsisäänkäynnin kohdalla on kellolle varattu torni. Oviaukkojen edessä on pylväspäädyt. Kirkon sisustus, taideteokset ja esineistö ovat erityisen merkittävät. Ikonostaasin 21 ikonin maalaukset on tehnyt Pietarin gobeliinitehtaan johtaja, professori Ivan Tupylev. Kirkkoa ympäröivä korttelin kokoinen ns. Isopuisto on muodostunut 1800- ja 1900-luvun kuluessa. Puiston neliömäinen alue on Ruotsinsalmen linnoituskaupungin sotilasrakennusten ja siviilikaupungin leikkauskohdassa. Puiston luonteelle ovat ominaisia maaston loivat kalliomuodot, rannikolle tyypillinen puusto ja kevyesti polveilevat puistokäytävät.