Kuopion Iso hautausmaa eli Vanha hautausmaa on Kuopio Puijon kaupunginosassa sijaitseva suurehko hautausmaa. Hautausmaa on perustettu vuonna 1867 ja sitä on laajennettu useasti 1900-luvulla. Hautausmaa on Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan alueella ja on tunnettu myös Kuopion kaupunkiseurakunnan hautausmaana. Hautausmaata rajaavat etelässä Savon rata, lännessä Karjalankadun varrella sijaitsevat siunauskappelit ja Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ja kirkollishallituksen rakennus, pohjoisessa valtatiehen 5 kuuluva moottoritie, ja idässä Puijonkatu.
Tietoa kohteesta
Kuopion Iso hautausmaa ja Sankaripuisto ovat kansallisesti merkittäviä hautausmaakulttuurin edustajia. Hautausmaan vanhalla puolella on säilynyt lukuisasti niin kaupungin talous- ja kulttuurielämässä kuin myös läänin hallinnossa vaikuttaneiden henkilöiden hautamuistomerkkejä. Sen vanhin osa on rauhoitettu vanhan kulttuurin muistoalueena. Alueella on myös kansalaissodan molempien osapuolten hauta-alueet muistomerkkeineen. Puijon kappeli on rakennettu 1957, sen peruskorjaus ja laajennusosa 1997. Krematorio on rakennettu 1984. Hautausmaahan sisältyy lisäksi vuosisadan alussa perustettu eriuskoisten hauta-alue, johon on haudattu kaupungin ortodoksista väestöä. Venäläisten sotilaiden hautapaikalle on 1912 pystytetty muistokappeli. Sankaripuisto, entinen kaupunki- ja maaseurakunnan hautausmaa, sijaitsee Kuopion torin luoteispuolella. Alueella on vanhoja hautamuistomerkkejä sekä viime sodissa kaatuneiden sankarihauta-alue, jossa on kuvanveistäjä Essi Renvallin tekemä sankaripatsas.