Rakennusperintö

Seestan kartano

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Seestan kartanon päärakennus on edustava esimerkki hyvin säilyneestä empirekauden kartanoarkkitehtuurista niin ulkoasultaan kuin interiööriltäänkin. Varsin leveärunkoista, poikkipäädyllistä päärakennusta kattaa päistään aumattu satulakatto, joka luo vaikutelman mansardikatosta. Julkisivujen arkkitehtuuri lunetti-ikkunoineen, vuorausdetaljeineen ja päätykolmioineen on leimallista empirekaudelle. Kiinteä sisustus käsittää alkuperäisiä kaakeliuuneja ja empireprofiloituja kaksoisovia. Pääsisäänkäynnin pylväikkö on arkkitehti Jarl Eklundin 1940-luvulla suunnittelema. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on kaksikerroksinen työväenkasarmi. Talousrakennukset muodostavat oman kiinteän ryhmänsä pellon reunassa. Rakennuskanta on peräisin 1800-luvulta. Kartanoon liittyy laaja luonnonpuisto Kivijärven rannalla.

Seestan kartano

Seestan kartano sijaitsee Nastolassa Ahtialan kylässä Kivijärven itärannalla. Kartano on ollut Ehrnrooth-suvun omistuksessa vuodesta 1791 lähtien. Kartanoon kuului 2000-luvun alussa noin 1 000 hehtaaria metsää ja 25–30 hehtaaria peltoa. Seestan kartanon on omistanut vuodesta 1997 Paul Ehrnrooth.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö