Muinaisjäännöskeskiaikainen

Raaseporin linna

Raasepori

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Raaseporin linna sijaitsee Tammisaaren keskustasta n. 15 km itään, pienellä rantakalliosaarella, joka on nykyisin kuroutunut mantereeseen. Linna rakennettiin Bo Joninpoika Gripin johdolla ilmeisesti 1370-luvulla. Korkeille silokallioille vaiheittain pystytetyn linnan kehämuuri on muodoltaan hevosenkenkämäinen, ja varsinaiseen päälinnaan liittyy kaksi esilinnaa. Suuren pyöreän tornin, rondellin rakentaminen ajoittuu 1400-luvun jälkipuolelle. Linnasaarta ympäröi paaluvarustus. Linnan ensimmäinen vouti oli ritari Tord Röriksson Bonde. Tunnetuin linnaherra on kuitenkin hänen pojanpoikansa Ruotsin kuninkaana kolme kertaa toiminut Karl Knutsson Bonde. Raasepori oli Länsi-Uudenmaan maallisen hallinnon keskus. Linnalla oli merkittävä rooli Suomenlahden historiassa ja sillä oli tiiviit yhteydet Tallinnan kaupunkiin. Linnan vieressä on keskiajalla ollut Tunan kauppapaikka, joka siirrettiin myöhemmin kirkonkylän maille. Raaseporin linna jäi käytöstä 1550-luvulla, jonka jälkeen se rappeutui. Entistämistyöt käynnistyivät 1800-luvun lopulla ja jatkuivat 1980-luvun lopulle asti. Linnan muinaisjäännösrajaus on tarkistettava.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
kivilinnat
Ajoitus
keskiaikainen
Kunta
Raasepori
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö