Muinaisjäännöskivikautinen

Linnaniemi

Mikkeli

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Asuinpaikka sijaitsee Yöveden Pökkäänlahden itäpuolella ja Linnaniemen kärkeen johtavan tien itäpuolella. Asuinpaikka-alue on loivasti länsilounaaseen viettävää hiekkakangasta, joka idässä rajautuu kallioihin ja moreenirinteeseen. Lännessä kohde rajautuu tien kohdalla kosteampaan maaperään. Kohde tarkastettiin vuoden 2018 inventoinnissa. Alue on hiekkapohjaista mäntykangasta. Vuoden 1992 inventoinnin mukaista asumuspainannetta kankaalta ei löytynyt, sen sijaan löytyi inventoinnissa mainittu halkaisijaltaan noin 3 metrinen kuoppa ja sen lounaispuolella lähellä polun reunaa toinen kuoppa, jonka halkaisija on noin 2 metriä. Asuinpaikan laajuuden selvittäminen vaatisi koekaivauksen. Topografian ja maaperän perusteella kohde on alustavasti rajattavissa noin 85-86 metrin korkeusalueelle pohjoisessa olevan kallion ja Linnaniementien välille. Lännessä rajana on polku, joka kulkee muinaisen rantaterassin laidan tuntumassa. Alue on kooltaan noin 100x30 metriä. Aiempaa rajausta muutettiin hieman inventointihavaintojen perusteella. Vuoden 1992 inventoinnissa kohteesta löytyi koekuopista saviastian paloja ja kvartsi-iskoksia. Inventoinnissa vuonna 2018 ei löytöjä havaittu maan pinnalla. HUOM! Muinaisjäännösrekisterissä tähän kohteeseen linkitetty löytö KM 29838:1-2 ei ole tältä paikalta vaan Juottilan Linnaniemestä. Juottilan Linnaniemeen ei ole merkitty muinaisjäännöstä tai löytöpaikkaa, koska löydöt on yhdistetty jo tunnettuun Linnaniemen kivikautiseen asuinpaikkaan. Löytöluettelossa on löytöpaikan koordinaatit

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
asumuspainanteet
Ajoitus
kivikautinen
Kunta
Mikkeli
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö