Muinaisjäännöskeskiaikainen, rautakautinen

Otralan linnavuori

Mikkeli

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Otralan linnavuori sijaitsee Ukonveden itärannalla Linnanlahden ja Tiusalanlahden välisessä niemessä. Se on ollut aikoinaan saarena, mutta nykyisin sen yhdistää idässä mantereeseen alava kannas. Myös sen länsipuolella oleva Vassaansaari on kasvanut siihen kiinni. Itse muinaislinna on sijainnut korkeimmalla kohdalla vuoren pohjoisosassa, jonka laki on noin 40 m Ukonveden pintaa korkeammalla. Rinteet ovat jyrkät, helpointa kulku on pohjoisosasta ja etelästä. Kummallakin puolella on kivivalleja. Pohjoista, lähes 2 m korkeaa vallia on kunnostettu vuonna 1955. Linnavuoren laelta on hyvä näköala Ukonvedelle. Vuonna 1991 alueella on tehty hoitotöitä ja sinne on tehty kulkua helpottavia ja ohjaavia portaita. Varsinaisen linnoituksen pinta-ala on noin 0,5 hehtaaria. Linnoituksen alueella kasvaa eri ikäistä metsää ja katajikkoa. Linnavuoren ympäristöön on rakennettu kesäasutusta.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
muinaislinnat
Ajoitus
keskiaikainen, rautakautinen
Kunta
Mikkeli
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö