Muinaisjäännöskeskiaikainen, rautakautinen

Linnanmäki

Orimattila

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Linnanmäki sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla, niemen kärjessä. Kohde on ilmeisesti ollut saarena ennen 1600-luvulla tapahtunutta ensimmäistä järvenlaskua ja tunnetaan vanhoissa kartoissa myös Linnanniemen nimellä. Mäki on lehtimetsäinen. Mäen laella on noin 40 x 40 m laaja, kivivallilla ympäröity tasoitettu kenttä, kivetty kuoppa ja käräjäkivien jäännökset. "Käräjäkivet" on tulkittu myös hajotetuiksi muurin osiksi. Mäen länsirinteellä on havaittu etuvarustuksen jäänteitä ja useampia porttivarustuksia eri osissa ympärysvallia. Pengeralueen tutkimuksen yhteydessä on löytynyt yhtenäinen noin 7 m x 20 m laaja tiilialue. Tiilten yhteydessä ei ollut jälkiä muurauksesta. Kohdetta on tuhottu 1800-luvulla, jolloin linnan vallista tiedetään otetun rakennusainetta. Myös kansanjuhlien yhteydessä kiviä on vieritetty huvin vuoksi Pyhäjärveen. Talvella 2010/2011 tehty koneellinen metsänkaato, jolla lähes koko puusto on poistettu. Vuoden 2012 tarkastuksessa todettiin, ettei metsänhoidollisten toimenpiteiden synnyttämiä hakkuujätteitä oltu edelleenkään siivottu kauttaaltaan pois.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
muinaislinnat
Ajoitus
keskiaikainen, rautakautinen
Kunta
Orimattila
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö