Tietoa kohteesta
Kempeleen kirkko valmistui vuonna 1691 ja se on yksi maamme vanhimpia puukirkkoja. Se sijaitsee Kempeleen keskustassa. Kirkon alle on haudattu vainajia kirkon valmistutumisen jälkeen aina 1780-luvulle saakka. Viimeinen hautaus on tehty todennäköisesti vuonna 1781. Kirkon alla on ainakin kaksi kylmämuurattua kammiota ja kaksi hirsistä tehtyä kammiota. Niiden päällä on lautoja, tuohia tai hiekkaa. Kammioiden lisäksi on multahautoja, joissa vainajaa ei ole haudattu kammioon, vaan kirkon lattian alla olevaan maaperään. Kirkon lattian alle on kirjallisten lähteiden mukaan haudattu noin 135 vainajaa, mutta luku on todennäköisesti suurempi. Lattian alla on näkyvissä noin 20 vainajaa, kokonaisina arkuissaan tai irtoluina. Haudatut ovat paikallisia varakkaita talonpoikia. Haudoissa on mm. säilynyt tekstiileitä ja vainajien muumioituneita jäännöksiä.
- Tyyppi
- kiinteä muinaisjäännös
- Alatyyppi
- kirkkohaudat
- Ajoitus
- historiallinen
- Kunta
- Kempele