Muinaisjäännöshistoriallinen

Järvelä

Oulu

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Nurmijärven pohjoislaidalla, etelään työntyvällä niemellä sijaitsee ja on sijainnut Järvelän talo. Pitäjänkartassa vuodelta 1846 talo on merkattu niemen länsilaitaan, kun nykyisin talo sijaitsee niemen itärannalla. Vanhan kartan mukaiselta paikalta on todettu uunin jäännös. Metsittyneen peltosaarekkaan länsilaidalla on halkaisijaltaan noin 3 metrin kokoinen ja vajaan metrin korkuinen kasvillisuuden peittämä uunin jäännös. Järvelän talo ilmeisesti mainitaan ensimmäisen kerran 1750-luvulla. On mahdollista, että uunin jäännös liittyy tähän vanhaan 1700-luvun Järvelän talon paikkaan.

Järvelä

Järvelä on Kärkölän kunnan kuntakeskus ja selvästi suurin taajama. Taajamassa asui vuoden 2021 lopulla noin 2 569 asukasta. Tilastokeskuksen määrittelemänä tilastollisena taajamana Järvelä kattaa myös Kärkölän kirkonkylän.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
yksinäistalot
Ajoitus
historiallinen
Kunta
Oulu
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö