Muinaisjäännöshistoriallinen

Kenttävartio 2

Lahti

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Kohde sijaitsee Lahden keskusta-alueen länsipuolella, nykyisen urheilukeskuksen alueella. Rinteen itäreuna on leikattu viereisen suurhallin rakentamisen yhteydessä. Mäellä risteilee erilaisia polkuja, jotka ovat osin kuluttaneet laella havaittuja poteroita. Alueella kasvaa pääasiassa mäntyä mutta myös lehtipuuta, minkä lisäksi alue on vesakoitumassa. Alue on merkitty asemakaavaan sm2 merkinnällä. Vuoden 1996 inventoinnissa havaitut kaivannot havaittiin myös vuoden 2016 kartoituksessa. Havaitut kaivannot ovat saksalaisten rakentamia ja ovat heidän puolustusketjun kenttävartio 2, mistä kohde on saanut myös nimensä.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
taistelukaivannot
Ajoitus
historiallinen
Kunta
Lahti
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö