Muinaisjäännöshistoriallinen

Kirkkoniemi

Kajaani

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Korkean törmän päällä oleva tasanne, johon on aidattu vanhan hautausmaan ja kirkon alue. Lähellä rantaa on kirkonpaikkaan ja hautausmaahan liittyvä muistomerkki. Tiedossa ei ole mihin alueen rajaus perustuu. Ennen Oulujärven säännöstelyn aloittamista tulvat kuluttivat voimakkaasti alueen kivetöntä hiekkamaata. Nyt törmä ja sen alla oleva rantakaista on umpeenkasvanut. Tasanne kasvaa harvassa suuria mäntyjä, mutta myös koivuja sekä tiheää vesakkoa ja pensaikkoa. Aitauksen sisällä on runsaasti erilaisia kuoppia. Osa on usean metrin läpimittaisia ja melko syviä, osa vain matalia painanteita. Suurimmat vaikuttavat jopa siltä, että niistä olisi otettu maata. Kohde tarkastettiin vuoden 2018 inventoinnissa. Lisätietoja ei inventoinnissa saatu, tiheä kasvillisuus peitti alueen, Oulu-järven pinta oli niin ylhäällä, ettei rannallakaan voitu tehdä havaintoja. . Kirkkoniemen edustaa on tutkittu kaikuluotaa-malla vedenalaisarkeologisessa inventoinnissa vuonna 2014, jolloin havaittiin mahdollinen pystyriuista tehty rakennelma, havaintoa ei ole tarkastettu sukeltamalla. Paikalla on sijainnut Paltamon seurakunnan kirkko vuosina 1599–1716. Hautausmaa oli käytössä vuoteen 1727 asti. Rannan kulumisen seurauksena ainakin suurin osa hautausmaasta ja molempien siellä sijainneiden kirkkojen paikat ovat vyöryneet Oulujärveen. On epäselvää, missä määrin hautoja on alueella vielä jäljellä. Jotkin alueen painanteet saattavat ulkonäkönsä puolesta olla hautakuoppia.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
hautausmaat
Ajoitus
historiallinen
Kunta
Kajaani
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö