Muinaisjäännöshistoriallinen

Åminneforsin ruukki

Raasepori

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Suomen nuorimpiin rautaruukkeihin kuuluva Åminneforsin ruukki perustettiin Mustionjoen viimeisen kosken rannalle, muutaman kilometrin päähän Pohjanlahden perukasta. Åminnen ja Estbölen säteritilat ostanut Gustaf Maurtiz Westman anoi vuonna 1874 lupaa perustaa Åminneforsiin bessermerlaitoksen, masuunin, lieskauunin ja valssilaitoksen. Riita koskioikeuksista saman kosken varrella sijainneen Billnäsin ruukin omistajien kanssa sai Westmanin siirtämään ruukin perustamista vuosiksi. Osan Åminneforsin koskioikeuksista vuokrannut Aleksander Gyllenberg sai luvan levy- ja sahaterätehtaan perustamiseksi koskelle vuonna 1875. Åminnen ruukki valmisti rautapeltiä ja teräslevyä. Raaka-aine (platiini) tuotiin Ruotsista. Myös G.M. Westman rakennutti sinkkiruukin levy- ja sahanterätehtaan alapuolelle kosken samalle rannalle vuonna 1877. Raaka-aine tuotiin Orijärven kaivokselta. Hyvistä ja kalliista laitteistaan huolimatta sinkkiruukki ei saanut tuotantoa käynnistettyä täydellä teholla ja sinkkiruukki lopetti toimintansa 1881. Uunit ja rakennus oli pian purettu. Myös levy- ja sahaterästehdas seisoi muutamia vuosia käyttämättömänä, kunnes se aloitti vuonna 1883 uudelleen toimintansa. Vuonna 1889 ruukin osti Fiskars Oy. Pitkään suunnitteilla ollut uusi valssilaitos valmistui vuonna 1930 ja sen myötä ruukin vanha voimalaitos ja valssilaitos tulivat tarpeettomiksi. Ruukki toimi paikalla vuoteen 1996 asti. Åminneforsin teollisuusrakennukset ovat sijainneet laajalla alueella. Kosken pääasiallinen hyödyntäjä nykyisin on pieni voimalaitos, jonka vanhin osa on rakennettu 1909. Hieman voimalaitoksen alapuolella joen etelärannalla on ollut Åminneforsin ensimmäinen ruukkilaitos, levy- ja sahaterätehtaan tiilinen teollisuusrakennus. Uuden valssilaitoksen valmistuttua vanhempi tehdasrakennus purettiin. Myös ns. sinkkiruukin rakennukset ovat purettu. Kohteen sijaintitieto on arvioitu peruskartalta ja esitetty pistemäisenä. Tarkka alueen sijainti ja laajuus ei ole tiedossa.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
rautaruukit
Ajoitus
historiallinen
Kunta
Raasepori
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö