Muinaisjäännös

Vanha Pappila

Taipalsaari

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Taipalsaaren vanha pappila, joka on aiemmin tunnettu nimellä Taipaleen kartano, lienee vanhimpia kruunun kartanoita Karjalassa ja perustettu jo ennen Kustaa-kuninkaan aikaa. Ensimmäinen maininta siitä on vuodelta 1546, minkä mukaan Taipale jo vanhastaan on määrätty nimismiehentaloksi. Kustaa Vaasan kuninkaankartanoverkostossa Taipaleen kartano toimi Lappeen voudin residenssinä. Vuonna 1571 Taipaleen kartanosta tuli Taipalsaaren uuden kirkkopitäjän pappila. Taipalsaaren 450-vuotishistorian mukaan pappila on palanut ainakin vuosina 1694, 1720, 1746, 1778 ja 1797. Paikalla suoritetussa koekaivauksessa havaittiin, että esineistöä sisältänyt kerros oli yleensä yli puoli metriä paksu. Esineistöstä mainittakoon mm. uudempi lasi, lasitettu keramiikka sekä tiilen ja palaneen saven kappaleet. Huomionarvoista oli liitupiippujen täydellinen puuttuminen. Paikalla on myös pystyssä oleva "viinikellari". Lisäksi paikalta on löytynyt varhaismetallikautista keramiikkaa. Kansallismuseon kokoelmissa on Taipalsaaren pappilan puutarhasta löytynyt raha (Rahakammion kokoelmat, Helsingin yliopiston raha- ja mitalikok ennen 1920, RKHY840:1), joka on lyöty Tartossa Dietrich III Damerovin aikana (n. 1395/1396).

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
kuninkaankartanot, pappilat, virkatalot
Kunta
Taipalsaari
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö