Tietoa kohteesta
Loviisan uuden hautausmaan länsipuolella rautatien, Rautatienkadun ja Läntisen Harjutien väliseltä alueelta on löytynyt paikallisasukkaiden kertoman mukaan useasti ihmisen luita ja pääkalloja. Alueella sijaitsee nykyään pientaloasutusta. Myös rautatien ja alueen halki kulkevan vesijohdon rakennustöissä kerrotaan löytyneen luita. Pihasaunan perustuksia kaivettaessa vuonna 1952 löytyi 40 pääkalloa, joista osa ja lisäksi nappi oli toimitettu muinaistieteelliselle toimikunnalle Helsinkiin, josta ne palautettiin Loviisaan. Arkistotutkimusten valossa on luultavaa, että Rauhala on Loviisassa vuosina 1788-1790 toimineen sotilassairaalaan hautausmaa. Hautausmaa-alueen laajuus ei ole tiedossa.
- Tyyppi
- kiinteä muinaisjäännös
- Alatyyppi
- hautausmaat
- Ajoitus
- historiallinen
- Kunta
- Loviisa