Muinaisjäännöshistoriallinen

Hämeenlinnan vanha asemakaava-alue

Hämeenlinna

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Hämeenlinnan kaupunki perustettiin Hämeen linnan pohjoispuoliselle niemelle nykyisten Linnan kasarmien paikalle vuonna 1639. Paikalla sijaitsi aiemmin linnan malmi. Kaupungin vanha alue sijaitsee Tampereentien ja Vanajaveden välisellä alueella. Kaupungin kirkko sijaitsi alueen pohjoispäässä. Kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen vuosina 1777 - 1784. Vanhan kaupungin arkeologiset kulttuurikerrokset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Museovirasto teki vuonna 2003 Hämeenlinnan kaupunkiarkeologisen inventoinnin, jossa määriteltiin, millä alueilla muinaismuistolain rauhoittamat kulttuurikerrokset ovat todennäköisesti säilyneet. Kaupunkialueen laajutta on selvitetty myös koekaivauksin. Vanhan asemakaavan alueella on suoritettu arkeologista valvontaa ja tehty koekaivauksia rakennushankkeiden vuoksi viimeksi vuosina 2009 ja 2010. Kaivetuilta alueilta ei havaittu kovin runsaasti kaupunkiaikaisia jäänteitä, muutama katukiveys ja mahdollinen rakennuksen lattia ja tulisijan jäänne löydettiin, ei kuitenkaan varmuudella mitään vanhimpaan kaupunkiaikaan liittyää. Kasarmialueella oli avattu syyskuussa 2015 alueen päävesijohtoputkisto kahdesta kohdasta laajan vuodon selvittämiseksi. Molempien kaivantojen reunoilla oli joko luontaisia tai alueen käyttövaiheeseen liittyviä maakerroksia ja rakenteita, jotka dokumentointiin. Dokumentoinnin jälkeen kaivantoja ei laajennettu vaan ne täytettiin. Vuonna 2016 alueella tehtiin kaksi kertaa eri kohdilla konekaivun valvontaa, joissa ei havaittu mitään arkeologisesti mielenkiintoista. Vuoden 2024 konekaivuun valvonnassa havaittiin merkkejä 1900-luvun alun kaatopaikasta/tunkiosta sekä eräästä kohdin ehjä lankkukerros.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
kaupungit
Ajoitus
historiallinen
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö