Muinaisjäännöshistoriallinen

Loviisan maalinnoitus

Loviisa

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Ruotsin hallitus päätti 26.6.1745 perustaa Degerbyn tapulikaupungin. Kaupungin nimi muutettiin Loviisaksi vuonna 1752. Kaupungissa tehtiin linnoitustöitä ensimmäisen kerran jo vuonna 1747, mutta maalinnoitus rakennettiin kuitenkin varsinaisesti vasta vuosina 1749-1756. Suunnitelman mukaan maalinnoituksen päälinnoitus olisi valmiina muodostanut kuusisakaraisen tähden. Sakaroiden päähän oli tarkoitus rakentaa kuningashuoneen jäsenten mukaan nimetyt linnakkeet: Adolf Fredrik, Loviisa Ulrika, Gustav, Carl, Fredrik Adolf ja Sofia Albertina. Päälinnoituksen osalta rakennustyöt eivät kuitenkaan koskaan edenneet juuri maavalleja ja perustuksien pohjien kaivamista pidemmälle. Kivestä rakennettiin lopulta ainoastaan kaupungin länsipuolella sijaitseva Harjun sarvilinnoitus ja itäreunalla olevat bastionit Rosen ja Ungern. Venäläiset rakensivat 1800-luvun alussa linnakkeen, jonka tarkoituksena oli ”kääntää” linnoitusjärjestelmä länteen päin. Kaupungin länsipuolella sijaitseva varustus esiintyy jo ruotsalaisten piirustuksissa, mutta 1750-luvulla tyydyttiin ilmeisesti tekemään vain perustustöitä. Alkuperäissuunnitelman mukaisen linnakkeen oli luultavasti määrä kuulua osin keskeneräiseksi jääneeseen Harjun sarvilinnoitukseen.

Tyyppi
kiinteä muinaisjäännös
Alatyyppi
linnoitukset
Ajoitus
historiallinen
Kunta
Loviisa
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö