Kirkkelinna tai Kirkenlinna tai Kirkelinna on rautakautinen linnavuori Laitilan Pirttikylässä.
Tietoa kohteesta
Kohde sijaitsee Laitilan kylään kuuluvassa Pirttikylässä, Pirttimäentieltä 150 m kaakkoon. Maasto on jyrkkärinteistä ja kivikkoista kalliomäkeä, jonka itäpuolella avautuu peltoaukea. Paikalta on ollut näköyhteys Laitilan kirkolle, mutta nykyisin maasto tiheää metsikköä. Kirkenlinna tai Kirk(k)elinna on ollut tunnettu 1800-luvun lopulta lähtien. Muutoin jyrkkärinteisen mäen loivahkossa lounaisrinteessä erottuu 20 m pitkä kivivalli, jonka sisäpuolelle jää linnanpihaksi tulkittu alue. Pihalla on havaittu yhdessä tai kahdessa kohdassa nelikulmaista kiviperustusta. Vallin eteläpäässä on linnaan johtava noin 3 metrin pituinen ja metrin levyinen porttikäytäväksi tulkittu aukko. Muinaislinnalla 1886 tehdyissä kaivauksissa saatiin talteen runsaasti palanutta savea. "Nämät savipalaset olivat ohkaisen kasvipeiton alla, noin 4 metrin pituisena suonena." Ajoitettavia löytöjä ei ole. Linnavuoren laelta on löydetty vuonna 2002 kuutiokivi.
- Tyyppi
- kiinteä muinaisjäännös
- Alatyyppi
- muinaislinnat
- Ajoitus
- rautakautinen
- Kunta
- Laitila