Kuorsalo

Kohde sijaitsee Kuorsalon saaressa Haminasta kaakkoon. Kuorsalon vanha kylä on sijainnut saaren kaakkoisosassa olevan Vanhankylänlahden pohjukassa. Vanhankylänlahteen mereltä johtanut uoma kuivui maannousun takia umpeen 1800-luvun kuluessa, jolloin kyläläiset alkoivat siirtyä saaren pohjois-, koillis- ja länsirannoille.

Vanhankylän viimeinen asukas Maria Kristiina Lommi kuoli v. 1899. Kuorsalo mainitaan historiallisissa lähteissä Korusala-nimisenä satamapaikkana jo v. 1387 eräässä Viipurin kaupungin omistusoikeuksia koskevassa kirjeessä (FMU 957). Viikinkiaikaiset (800–1000 jKr.) hautaröykkiö ja laivalatomus (ks. Hamina Savilahti) saaren kaakkoispäässä, Vanhankylänlahdelle johtaneen uoman molemmin puolin, viittaavat saaren olleen tunnettu satama- ja pysähdyspaikka paljon aikaisemminkin – jo viikinkien idäntielle kuljettaessa. (Rosén 1936:49-50,126-127.) Ensimmäisen pysyvän asutuksen oletetaan saaristossa nimistön perusteella olleen ruotsalaisperäistä uudisasutusta, joka työnsi mantereen puolelta tulleen vanhemman suomalaisen eräkalastajakerrostuman tieltään.

Saariston asuttaminen 1200- ja 1300-luvuilla kuuluisi siten osaltaan Karjalan valloituksen jälkeen toteutettuun järjestelmälliseen ”asutuspoliittiseen ohjelmaan”. Itse asutuksesta kertovat vanhimmat asiakirjalähteet ovat peräisin 1540-luvulta: Vuoden 1547 kirkollisveroluettelon mukaan Kuorsalon kylässä oli tuolloin viisi taloa.

Hallinnollisesti Kuorsalo luettiin Vehkalahden yhteyteen vasta v. 1559 lähtien. (Rosén 1936:156,244-245,249.) Kuorsalon autioitunut kylätontti on heinittynyt, katajia, omenapuita ja erilaisia pensaita kasvava alue, jossa vanhan kylän elementit ovat edelleen hahmotettavissa. Näkyvissä on aitta ja muutamia lahonneiden latojen jäännöksiä sekä lukuisia uunien, kiviaitojen ja rakennusten jäännöksiä.

Varsinaista kylätonttia ympäröivässä maastossa on niin ikään kiviaitoja ja vanhat pellot ojineen ovat myös havaittavissa. Kohteen aluerajaus perustuu vuoden 2006 inventoinnin havaintoihin.